Tällä viikolla julkaistiin tieto, jonka mukaan nuorimmista eli alle 25-vuotiaista äänestäjistä yli kaksi kolmasosaa jätti viime kuntavaalit kokonaan väliin. Myös nuoret aikuiset eli 25–34-vuotiaat kävivät uurnilla harvakseltaan, äänestäneitä oli noin 40 prosenttia kaikista äänioikeutetuista.
Näin nuorena aikuisena olen siitä järkyttynyt!

Ihan varmasti kuntapolitiikan pitäisi olla kiinnostavampaa, ihan varmasti kuntapäätöksenteon avoimempaa ja ihan varmasti ehdokkaiden kiinnostavampia, mutta ihan oikesti.
Jos me nuoret aikuiset ja te nuoret nukutte nämäkin vaalit, et tästä tule enää mitään!

Enkä tarkoita, etteivätkö vanhemmat osaisi äänestää hyviä tyyppejä, en tarkoita, etteivätkö he ajattelisi kunnan etua.
Mutta kukaan ei osaa ajatella nuorten ja nuorten aikuisten asioita niin hyvin, kuin nuoret ja nuoret aikuiset itse. Se vaan on fakta!

Minä haluan, että minun kotikaupungissa huomioidaan nuorten ja nuorten aikuisten asiat esimerkiksi jatko-opiskelumahdollisuudet, harjoittelu- ja työpaikat, maksuton ehkäisy, nuorten perheiden palvelut jne. Näin rakennamme kehittyää ja monikulttuurista,  parempaa, avoimempaa, inhimillisempää ja värikkäämpää tulevaisuuden Turkua.

Nuoret ja nuoret aikuiset! Me voidaan vaikuttaa ihan hurjasti kuntavaalien tulokseen ja Turun suuntaan, ihan vaan äänestämällä. Ja se on kuulkaa meidän velvollisuus!